Maaseudulla, taajamassa, pikkukaupungissa vai isossa kaupungissa. Omakotitalossa metsän keskellä, kerrostalossa kaupungin keskustassa tai rivitalossa lähiössä. Kaikissa noissa olen asunut viimeisen kahden vuoden aikana.
Maaseudulla metsän keskellä asuimme vaimon kanssa seitsemän vuotta, viimeiset kuusi vuotta lapsen kanssa. Muutimme kun kumpikin nauttii luonnossa liikkumisesta, joka maalla asuessa usein on vieressä. Onko se hyvä vai huono, siihen palaan myöhemmin.
Vaimoni oli maalta kotoisin ja asunto sijaitsikin lähellä hänen lapsuuskotia. Itse olin taas kiertänyt teollisuustaajamasta Helsingin kautta pieneen maalaiskaupunkiin. Ensin etsimme rivariasunnon vastapainoksi mökkiä, joka muuttui lopulta 1950 rakennetun omakotitalon ostoon metsän keskeltä.
Itselle kaikki oli uutta, ensimmäisen kerran ei naapurin valoja tai muitakaan valoja ei näkynyt. Ei kuulunut liikenteen melu, yöllä oli pimeää ja hiljaista. Luontoon pääsi retkelle astumalla ovesta ulos. Asioita joista alkuun nautti kovin, kunnes se oli itsestään selvyys, ei mikään ihmeellinen asia.
Vanha talo johon vesi omasta kaivosta, jossa sakokaivot, sähköt ilmajohdoilla sekä puolen kilometrin omatie, tietää varmasti väliin tekemistä. Kaikki asioita, jotka ei aiheuta kaupunkien ja kuntien keskustaajamissa edes omakotitalo asukkaille ylimääräistä.
Pihatien auraus ja lanaus ei ollut ongelma, lähistöllä asuva urakoitsija hoiti sen. Usein pihatie oli hyvin ajettava, kun taas päätiet jotka isomman yhtiön hoidettavana. Lumiset, sohjoiset ja kuoppaiset tiet eivät aina autolle ole sopivia. Töihin oli mentävä kelissä kuin kelissä, oli tiet aurattu tai ei. Asia joka on hyväksyttävä, kun maaseudulla kaukana kuntakeskuksesta asuu. Ensin auki tiet joilla enemmän liikenettä.
Sähkökatkot myrskyjen aikaan eivät ole välttämättä muutaman minuutin mittaisia. Pahimmillaan oltiin toista vuorokautta yhden joulun aikaan sähköttä. Lisäksi kun omasta kaivosta pumpulla vesi, niin ei juoksevaa vettä. No talvella pakkaskelillä ei pakasteet sulaneet, sen kuin heitti ulos. Lämpöä tuotti varaava takka ja valoa kynttilät. Näin jälkeenpäin oli kokemuksena mieleen jäävä, kun olot ei meillä menneet liian ankariksi.
Pohjaveden korkeus taas vaikutti miten vesi valuu meidän pihalla olevaan kaivoon. Väliin huonommin, jota piti lisäpumpulla auttaa. Ja tosiaan jos sähköt poikki ei juoksevaa vettä tullut. Vedenpaine ei myöskään samanlainen läheskään aina kuin vesijohtoverkossa. No puhtaana pysyimme ja hyväähän se oman lähteen vesi on.
Puhelin kuului ja mobiilit laajakaista yhteydet parani kokoajan. Ne riittivät meille ja itselle kun aloin yrittämään ja tekemään netin kautta töitä. Silloin kun yhteydet poikki tehtiin töitä, jotka onnistui ilman nettiyhteyttä.
Itselle noi eivät ole asioita, joista pitäisi valittaa. Ne kuuluvat siihen paikkaan, joka nyt mökkinämme. Ne ovat asioita jotka pitää hyväksyä maaseudulla asuessa. Kaupat eivät ole vieressä, vaan jos joku loppuu on pärjättävä hetki ilman sitä. Aamun lehti tulee muun postin mukana iltapäivällä, jos silloinkaan.
Vuosien kuluessa ja tytön kasvaessa ne joidenka vuoksi olimme halunneet maaseudulle olivat tulleet itsestään selviksi. Lähimetsät ja polut eivät houkuttaneet samallalailla, kylällä asioiden hoitamiseen käytetty aika tuntui pitkältä. Lisäksi maaseudulla osin vielä voimassa oleva jatkuva talkoilu ja tietyissä asioissa vastuun kasautuminen johti ideaan, että irtaudutaan hetkeksi arjesta. Vaimolla työn fyysisyys oli pakottanut irtisanoutumaan, itse pystyin töihin sieltä missä netti, joten mahdollisuus siihen oli.
Olimme lomailleet monasti Virossa ja joskus ehkä haaveilleet pidemmästä ajasta siellä. Miettiessämme taas kerran tulevaisuutta ja korjatessa jotain pientä ongelmaa, kuin yhdestä suusta päätimme lähdetään vuodeksi Tallinnaan. Ei muuta kuin asunnon etsimiseen netistä, joka lopulta löytyi Tallinnan ydinkeskustasta. Päätimme että kun olimme asuneet kaukana kaikesta, muutetaan ja kokeillaan miltä tuntuu asua ihan ydin keskustassa kerrostalossa. Suljettu piha autolle löytyi, jota tosin harvoin arjessa tarvimme.
Muutto ulkomaille hiukan erilaiseen yhteiskuntaan, jossa vieras kieli tuo omat haasteensa. Kirjoitan oman kirjoituksen elämästä Tallinasta myöhemmin, joten tässä enemmän eroihin maalla vai kaupungissa.
Syksyllä jätimme talon tyhjilleen, tipautimme lämmöt ja sovimme urakoitsijan kanssa, että hoitaa aurauksen. Muutimme kerrostaloon ja kaupunkiympäristöön, enää ovesta astuessa ei ollut metsä vastassa, vaan kaupunkiluonto. Toki haikeutta oli jättää talo tyhjilleen, mutta uusi kiehtoi vielä enemmän.
Ne mitkä maalla olivat itsestään selviä, eivät olleet enää itsestään selviä. Luontoretkille oli lähdettävä hiukan kauemmas, mutta joka kerta pystyi valitsemaan uuden kohteen. Maalla asuessa ympärillä oli samat polut ja kun halusi pois kotoa, jotenkin silloin suuntasimme ihmisten ilmoille, emmekä muualle retkeilemään. Asia jonka vuoksi olimme muuttaneet maalle, olikin kääntynyt päinvastaiseksi. Kun syksyllä kävimme viikon mökillämme, osasimme nauttia taas hetken siitä rauhasta ja. paikasta. Paistaa makkarat nuotiolla, saunoa ulkosaunassa jne.
Vuoden aikana vahvistui enemmän se, että jätämme talon mökiksi, jolloin osaamme nauttia siitä paremmin, kuin asuessa siellä. Keväällä vaihtoehdoksi tuli toinen vuosi Tallinnassa, arki oli siellä, asiat sujuivat, kaupat ja palvelut vieressä. Toista vuotta emme kuitenkaan olleet, koska vaimo sai työpaikan Suomesta. Ei läheltä taloamme, joten sinne ei palattu.
Muutimme ja virallisesti maaseudun talosta tuli mökkimme, jossa on kiva käydä ja hetken nauttia. Ja asunnoksi valitsimme rivarin, josta kävellen pääsee maaseudulle, mutta myös kouluun ja kauppoihin. Juuri nyt tämä tuntuu kaikkein parhaimmalta ratkaisulta.
Tyttö aloitti koulun, johon pääsee kävellen ja uusia kavereita tulee päivittäin. Työmatkaan menee vaimolla hetki, kaupat ja palvelut muutaman kilometrin säteellä. Toki väliin kaipaan ulkosaunaan ja sen terassille hiljaisuutta kuuntelemaan, mutta ehkä juuri siksi että se ei ole itsestään selvyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti